metsäkuva 2018 netti vanha

Miksi liikuttaa työyhteisöä?

Työntekijöiden hyvinvointi on kannattava sijoitus! Hyvinvointi näkyy parempana työilmapiirinä, työntekijöiden vahvempana sitoutumisena ja sitä kautta parempana työn tuottavuutena. Liikunta antaa lisää energiaa ja parantaa keskittymiskykyä. Lisäksi monet kokevat sekä unen laadun että mielialan parantuvan liikunnan lisääntyessä. Tavoitteet kannustavat säännöllisen liikkumiseen ja pitävät yllä motivaatiota. Tehokkaana motivaattorina voi toimia esimerkiksi liikuntatapahtumaan osallistuminen yhteisellä joukkueella.

Miksi juuri Naisten Kympille?

Naisten Kymppi on matalan kynnyksen liikuntatapahtuma, johon voivat osallistua sekä tavoitteellisesti treenaavat että vähemmän liikuntaa harrastavat. Liikuntaharrastusta aloitteleva löytää sopivan vauhdin kävelijöiden joukosta ja enemmän treenaava voi kokeilla rajojaan juoksijoiden kuumassa ryhmässä.
Naisten Kymppi tarjoaa valmiin ja korkeatasoisen hyvinvointiviikonlopun viihteen ja liikunnan parissa. Kaksipäiväinen ohjelmatarjontamme on huomattavasti kattavampi kuin monissa muissa liikuntatapahtumissa. Lisäksi hintaan sisältyy kevyt lounas lenkkipäivänä. Tapahtuman ainutlaatuinen ja hieno tunnelma, rento ilmapiiri, yhteisöllisyys ja erittäin runsas ohjelmatarjonta takaavat elämyksen kaikille osallistujille iästä ja kunnosta riippumatta.

Entäs miehet?
Monissa yrityksissä miehet ovat ottaneet innokkaasti huoltajan ja kannustajan roolin tapahtumassa. Reitillä on nähty muun muassa Tasavallan presidentin kanslian virkistyspisteellä arvovaltaisia frakkiin sonnustautuneita juomatarjoilijoita. Miesten osallistumista Naisten Kympille ei myöskään ole kielletty.


5 syytä lähteä mukaan
1) Yhdessä tekeminen lisää tutkitusti työmotivaatiota ja yhteishenkeä.
2) Osallistujat ovat todella tyytyväisiä Naisten Kymppiin. *
3) Jokaiselle sopiva tapahtuma.
4) Erittäin helppo ja kustannustehokas työhyvinvointitapahtuma yritykselle.
5) Tapahtuman tuotolla tuetaan lasten ja nuorten yleisurheilutoimintaa.

Kerää joukkue Naisten Kympille, materiaalia löydät täältä

- Valmis tulostettava esite
- Valmis kuvamuotoinen esite
- Kuva ja päivämäärä
- Tekstiä:

35. Naisten Kymppi 26.-27.5.2018

Luvassa on loistelias kahden päivän liikuntakarnevaali, toinen toistaan riemastuttavampia ohjelmanumeroita reitillä ja entistäkin paremmat bileet tapahtuma-alueella. Naisten Kymppi on todellinen hyvän mielen tapahtuma täynnä iloa, liikuntaa, musiikkia ja tanssia!
Näitä bileitä et halua jättää väliin!

Ilmoittautumismaksut 2018
31.12.2017 asti 39 €
28.2.2018 asti 42 €
31.3.2018 asti 48 €
30.4.2018 asti 54 €
naistenkymppi.fi

* NK osallistujatutkimus 2017

Pääyhteistyökumppanit

paakumppanit2017 3

Yhteistyökumppanit

 

 kumppanit2017 5

runinfinland fi 200